Nyt isoa kuulaa kahvasta kiinni!
Jälleen alkaa olla yksi flunssa takana ja treenaus ollut viimeisen kahden kuukauden aikana tosi vähäistä. Tänään tunti jumppaa yhdessä 16 kilon kuulan kanssa ja oli raskasta. Puoli tuntia ensin tempauksia, 15 min työntöjä ja vielä vähän muutakin. Rauta painoi ja tuntui pahalta, itikat söi ja mikä pahinta, ei tuntunut yhtään mielekkäältä. Joka toistolla mietin kaikkia tekniikkavinkkejä mitä olen parin vuoden aikana oppinut ja opettanut. Liikaa tekniikan miettimistä ja aivan liian vähän treeniä, tuo ei ole järkevä yhtälö. Ja vielä kun kuntosaliharjoittelu on ollut koko kevään vähäistä niin nyt alkaa voimailu, perhana. Tilasin 60kg kuulan ja sillä kasvatetaan hartioiden leveyttä ja yleistä hyvää oloa. En omaa mitään kovin loistavia urheilijan lahjoja, mutta pitkät sarjat on minulle vaikeita ja lyhyet helppoja, eli pullukammat kuulat peliin ja Tehdään tästä taas mukavaa!

1 kommenttia:
Hyvä teksti! Itse kyllästyin aikanaan perusteellisesti kuntosaliharjoitteluun, kun tuli asiakkaita ohjattua salilla viisi kertaa viikossa kahdeksan tuntia päivässä. Toivottavasti nyt ei käy samoin "toiminnallisen" treenin kanssa! :)
Lähetä kommentti
Linkit tähän tekstiin:
Luo linkki
<< Etusivu